Suurten infrahankkeiden aikataulu- ja kustannusylityksiä on ihmetelty maailman sivu. Asiaan havahtui myös pääministeri Juha Sipilä kautensa puolivaiheilla. Ratkaisukeskeinen diplomi-insinööri tarttui pian tuumasta toimeen ja nimitti työ- ja elinkeinoministeriön entisen kansliapäällikön Erkki Virtasen selvittämään valtion rahoittamien hankkeiden tehokkuutta sekä aikataulu- ja kustannusongelmia. Virtaselta odotettiin myös suosituksia tilanteen parantamiseksi.
Suurhankkeet ovat kieltämättä olleet median riepoteltavina. Käsi ylös, kuka ei ole kuullut Länsimetron vaikeuksista. Harvempi enää muistaa Kehärataa piinanneet ongelmat. Lentokentän terminaaliinhan on päässyt vaikka nappaskengissä jo kohta puolentoistavuoden ajan.
Median pitääkin valvoa yhteisten rahojen käyttöä, mutta mikä julkisissa rakennushankkeissa oikein mättää? Ovatko rakentajat niin tyhmiä, etteivät osaa ottaa virheistään oppia?
Eivät sentään. Infrahankkeet vain ovat usein ainutkertaisia, äärimmäisen moniulotteisia ja pitkäkestoisia prosesseja, joiden aikana tulee väkisinkin eteen yllätyksiä.
Toisaalta pitkä suunnitteluaikakaan ei aina palvele hankkeen parasta.
Kehäradalla yllätyksenä oli glykoli, Länsimetrossa puolestaan toteutuksen aikaiset lukuisat viranomais- ja käyttäjätarvevaatimukset sekä olosuhdemuutokset. Suunnitelmavalmius ei yksinkertaisesti ollut riittävällä tasolla, kun budjetti lyötiin kiinni.
Kokeneita metron tekijöitäkään ei ollut jonoksi asti. Metron ensimmäisen vaiheen käyttöönotosta on 35 vuotta. Silloiset suunnittelijat ja urakoitsijat nauttivat jo ansaituista eläkepäivistä.
Toisaalta pitkä suunnitteluaikakaan ei aina palvele hankkeen parasta. Kun rakentamispäätös lyödään kiinni tämän päivän kustannusarviolla, mutta rakentamaan päästään vasta kymmenen vuoden kuluttua, on moni asia ehtinyt muuttua. Inflaatio nakertaa rahan arvoa, viranomaisilta tulee uusia vaatimuksia hengästyttävää tahtia ja kymmenen vuotta vanha teknologia on esihistoriallista.
Hyviäkin esimerkkejä on. Selvitysmies Virtanen nosti raportissaan esiin muun muassa E18 Haminan ohikulkutien ja Vt 12 Tampereen rantatunnelin, joka rakennettiin allianssimallilla.
Yhteistyö on tärkeää
Allianssimallista selvitysmiehellä on selkeä näkemys. Hän suosittelee sitä valtion omiin vaativiin rakennushankkeisiin pääasialliseksi malliksi. Allianssikaan ei tee autuaaksi. On yhä myös hankkeita, joihin se ei sovellu.
Allianssissa on kuitenkin yksi seikka, jonka soisi yleistyvän kaikissa hankintamenetelmissä. Yhteistyö. Allianssifilosofiahan perustuu siihen, että asioista sovitaan yhdessä hankkeen etu edellä. Ei ole tilaajanäkökulmaa tai urakoitsijanäkökulmaa, vaan yhteinen näkökulma.
Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta uskokaa tai älkää, on olemassa esimerkkejä hankkeista, joissa urakoitsijan ja suunnittelijan välisestä suorasta yhteistyöstä on jopa sakotettu.
Syysilmassa tuoksuu muutos. Kesällä käynnistyi infra-alan tilaajien ja tuottajien yhteinen hanke, jonka tarkoituksena on siirtää allianssimallista tuttuja yhteistyön elementtejä perinteisiin toteutusmuotoihin.
Ai niin, arvaatteko muuten, mikä oli selvitysmiehen tärkein suositus? Pitkäjänteinen väyläpolitiikka Ruotsin ja Norjan mallin mukaisesti.
Uuteen maantielakiin ehdotetaan kirjattavaksi valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma, joka pitää sisällään 10–12 vuoden rahoitus- ja toimenpideohjelman.
Kyllä se siitä!
Kirjoittaja Paavo Syrjö on Infra Ry:n puheenjohtaja.