Koulurakennuksista iso osa on suhteellisen vanhaa rakennuskantaa. Noin 23 % kerrosalasta on rakennettu vuosina 1950-1959 ja 33 % on rakennettu vuosina 1960–1979. Eli yli puolet kuntien koulurakennuksista on rakennettu 1950-1979 välisenä aikana. Merkittävä osa rakennuskannasta on yli 40 vuotta vanhaa. Lisäksi 60- ja 70-luvulla käytettiin runsaasti rakenneratkaisuja, joita nykypäivänä pidetään riskirakenteina.

”Rakennuskannan uusiutumisen tarve on suunniteltava ja ratkaistava kokonaisuutena hallitusti.”

Koulurakennuskantaan on suoritettu peruskorjauksia, mutta siitä huolimatta suuri määrä rakennuskantaa tulee seuraavan vuosikymmenen kuluessa ikäranteestaan johtuen uusiutumistarpeen eteen. Lisäksi tiedämme, että erityisesti rakennuksen elinkaaren loppuminen näyttää johtavan vääjäämättä sisäilmaongelmiin, joista terveyden kannalta kosteus- ja homevauriot ovat merkittävimpiä osatekijöitä. Rakennuskannan ikärakenne selittääkin omalta osaltaan sisäilmaan liittyvien ongelmien yleisyyttä koulurakennuskannassa.

 

Koulurakennuskannan ikärakenteellisen ongelman hoitaminen edellyttää kokonaisvaltaista otetta

Tällaisessa tilanteessa voisi olla syytä mietiskellä ratkaisuja vähän laajemmalla pohjalla. Rakennus rakennukselta tapahtuvasta ongelmien ratkomisen sijaan on syytä ensin arvioida laajempaa kokonaisuutta. Rakennuskannan uusiutumisen tarve on suunniteltava ja ratkaistava kokonaisuutena hallitusti: terveellisten ja turvallisten olosuhteiden lisäksi tulisi samalla tavoitella merkittävää toimintojen, palveluverkkojen ja tilaratkaisujen tehostumista sekä energiatehokkuuden parantamista. Uudistumistarpeen hallinta edellyttää sitoutumista pitkän tähtäimen suunnitelmiin, kunnan taloudellisen kantokyvyn ja tulevaisuuden palvelutarpeiden mukaan mitoitettua palveluverkkoa sekä hyvää investointitarpeiden hallintaa.

 

Investointitarpeiden hallinta korostuu

Kuntien taloudellinen kantokyky vaihtelee eri kuntien välillä. Edessä oleva rakennuksien investointitarve on suuri ja koettelee joidenkin kuntien taloudellisen kantokyvyn rajoja. Hyvässä

taloudellisessa tilanteessakin oleville kunnille investointitarpeet johtavat velkaantumisen lisääntymiseen. Taloudelliset reunaehdot ja rajoitteet vaikuttavat oleellisesti kunnan kykyyn kohdentaa tarkoituksenmukaisia resursseja rakennuskannan uudistamiseen. Suurien investointitarpeiden hallinta ja sovittaminen kuntatalouteen saattavat muodostua pullonkauloiksi ja hidastavat rakennuskannan tarpeenmukaista uudistumista. Jos suurien investointien pullonkauloja ei onnistuta ratkaisemaan, ajaudutaan käyttämään rahaa vähän kerrallaan vanhojen rakennusten suunnittelemattomiin osakorjauksiin, jotka kuitenkin valitettavasti vain harvoin ratkaisevat ongelmia kokonaan.

Investointitarpeiden hallinnan lisäksi erityistä huomiota tulee kiinnittää käyttötalouteen, rakennuskannan ylläpidon tehokkuuteen ja riittävään resursointiin. Kunnalla täytyy olla taloudellista kantokykyä ylläpitää kouluverkkoa, selkeät rakenteet terveellisen ja turvallisen oppimisympäristön ylläpitoon ja edelleen kehittämiseen. Tehtyjen investointien arvon säilyminen ja uudistuvan rakennuskannan käytettävyys on varmistettava oikein mitoitetun kiinteistön ylläpidon keinoin.

Investointi- ja ylläpitotarpeiden hallintaan ja ratkaisemiseksi on selvitettävä erilaisia vaihtoehtoja rahoitus- ja toteutusratkaisuista.