Yksi yhteistyökumppaneista on Are, joka on vuodesta 2013 vastannut kauppakeskusten teknisestä ylläpito- ja huoltotoiminnasta.

– Halusimme löytää kumppanin, jolla on vahva talotekninen osaaminen ja joka kehittää aktiivisesti toimintojaan. Yhdessä asetetut laadulliset ja toiminnalliset tavoitteet on saavutettu ja yhteinen kehittäminen on muodostunut luontevaksi osaksi arkea, kertoo Cityconin kiinteistöpäällikkö Esa Sihvonen.

 

Älykäs ylläpito tuottaa tuloksia

Älykkään ylläpidon yksi merkittävimmistä ominaisuuksista on Sihvosen mukaan toiminnan suunnitelmallisuus ja yhteinen kiinteistökannan kehittäminen.

Suunnitelmallisuus tarkoittaa käytännössä sitä, että tärkeiksi katsotuille osa-alueille asetetaan mitattavat tavoitteet ja kiinteistön toimintaa ohjataan ennakoivasti jatkuvan parantamisen periaatteita noudattaen. Onnistuminen edellyttää tiivistä yhteistyötä kumppanien välillä.

Sihvonen korostaa yhteistyön kautta saavutettuja tuloksia niin Aren kuin muidenkin kiinteistön ylläpitoon liittyvien tahojen osalta. Esimerkkeinä avaintuloksista Sihvonen mainitsee tavoitteiden mukaisen energiankulutuksen sekä ennakoivan toiminnan tuoman varmuuden.

– Hälytyskäyntien kautta tapahtuva korjaaminen on kaksi kertaa suunnitelmallista korjaamista kalliimpaa ja hälytyskäyntien määrä on älykkään ylläpidon kautta tippunut noin 25 prosenttia, Sihvonen havainnollistaa.

Älykäs ylläpito tuo myös tullessaan optimaalisesti toimivan automaation, joka varmistaa, että olosuhteet ovat kauppakeskusta käyttävän asiakkaan kannalta mahdollisimman hyvät.

– Kun olosuhteet ovat miellyttävät tarkoittaa se käytännössä sitä, että kauppakeskuksessa viihdytään, Sihvonen huomauttaa.

 

Energiansäästöä sisäolosuhteista tinkimättä

Arelta ja muilta kumppaneilta Sihvonen saa käyttöönsä perusteltuja ideoita energiatehokkuus- ja olosuhdeinvestointeihin. Järkevät investoinnit ja ennakoiva ylläpito optimoivat kauppakeskuksen elinkaarenaikaisen toiminnan, madaltavat tilojen ylläpitokustannuksia ja takaavat hyvät olosuhteet kiinteistön asiakkaille ja työntekijöille.

Vuodesta 2014 vuoteen 2017 on vuotuisesti saavutettu noin 5-8 prosentin energiansäästö. Pelkästään vuoden 2017 osalta saavutettiin noin 400 000 euron lisäsäästöt energialaskussa.

– Kyse ei ole pelkästään rahasta. Sijoittajat, kauppakeskusten yritysvuokralaiset ja asiakkaat kiinnittävät huomiota ekologisuuteen ja se on myös meille itsellemme tärkeä arvo.

 

Systemaattinen toiminta tuottaa tuloksia

– Älykäs ylläpito mahdollistaa ison kokonaisuuden johtamisen tavalla, jossa päästään valtakunnalliseen tasalaatuisuuteen ja yhdenmukaisuuteen, toteaa Aren asiakkuuspäällikkö Vesa Eerola.

Myös Eerola painottaa suunnitelmallisen ylläpidon merkitystä ja näyttää tuloksia. Systemaattinen ylläpito on pudottanut paitsi hälytyskäyntien ja hätäkorjausten määrää noin 25 prosenttia myös vikailmoitusten määrää noin 15 prosenttia kahden vuoden aikana.

– Käytännön toimintaa tukee Aren asiantuntijoiden tuottama etävalvontapalvelu, kertoo Eerola.

– Kauppakeskusten rakennusautomaation keräämää dataa seurataan ja analysoidaan jatkuvasti. Lisäksi sitä hyödynnetään kiinteistön optimaalisen toiminnan ja energiatehokkuuden parantamiseksi. Etävalvonnan tuloksia käsitellään aktiivisesti asiakkaan kanssa ja niiden pohjalta suunnitellaan ja toteutetaan tarvittavat toimenpiteet.

Arelle älykkään ylläpidon tuomat mahdollisuudet tarkoittavat pitkäjänteistä räätälöityä asiakastyötä, yhteisten tavoitteiden saavuttamista, luottamusta ja avunantoa asiakkaan tarpeisiin.