Eduskunnan tarkastusvaliokunnan julkaisun (Rakennusten kosteus- ja homeongelmat, 2012) mukaan merkittävien kosteus- ja homevaurioiden esiintyvyys on kouluissa ja päiväkodeissa 12–18 %, mikä tarkoittaa, että tällaisissa kouluissa ja päiväkodeissa on 172 000–259 200 henkilöä. Se kuinka moni oireilee, vaihtelee yksilöllisesti, Ahola sanoo.

− Ongelmia on eri-ikäisissä rakennuksissa. Erityisen paljon niitä on 1960–80-luvun rakennuksissa, jolloin rakentamisen määrä lisääntyi, mutta ne on tehty silloisen tietämyksen ja tekniikan avulla. Toisaalta ongelmia voi olla myös aivan uusissa rakennuksissa.  

Suhtautuminen vaihtelee paljon riippuen kunnasta.

− Kuntien tilapuolella ei välttämättä ole tietämystä tai koulutusta näihin asioihin. Toisaalta kuntien henkilökunta on hankalassa tilanteessa, kun käsiin tipahtaa tämän kokoluokan ongelmia. Osaamisen ohella myös asenteet vaihtelevat kunnittain.

Harvassa kunnassa on resursseja tehdä perusteellisia ja systemaattisia kuntotutkimuksia ajoissa.

− Havaittuihin ongelmiin tulee puuttua nopeasti ja korjauksia tulisi tehdä kunnossapitosuunnitelman mukaan jo ennen kuin oireilua esiintyy. Tätä varten pitää tietää rakennusten todellinen kunto, mikä perustuu riittävän perusteellisiin kuntotutkimuksiin. Jos korjauksia siirretään vuodesta toiseen, korjausvelka kasaantuu.

Korjaukset tulee tehdä kerralla kunnolla, ettei niitä tarvitse olla heti uusimassa, hän muistuttaa.

 

Viestinnän puute turhauttaa vanhempia

Se miten ongelmiin suhtaudutaan, on tärkeää julkisia rakennuksia käyttävien kannalta. Nykyään vanhemmat ovat aktiivisia sosiaalisessa mediassa ja tietoisia oikeuksistaan. Lasten siirtämiset varakouluihin tai päiväkoteihin vaikuttavat koko perheen arkeen.

Kunnissa viestinnän murrokseen ei ole välttämättä herätty.

− Tiedottamisen ja viestinnän tulee olla riittävän laajaa ja oikea-aikaista. Tärkeää on myös avoimesti kertoa, mitä ongelmasta tiedetään ja mitä ei sekä mitä asioille aiotaan tehdä. Taustalla voidaan työtä tehdä jo paljonkin, mutta jos siitä ei kerrota, tulee vanhemmille olo, että mitään ei tapahdu.

Viestinnän pitää olla avointa, koska se rauhoittaa, jos tilanne on kuumentunut.

− Raportit ja muistiot ovat julkisia dokumentteja. Silti niiden julkaisemista saatetaan viivytellä tai niitä ei jaeta avoimesti. Joskus raporteista julkaistaan vain lyhyt kooste, joka on jo tulkinta tuloksista vanhempien puolesta.

Ahola kertoo kuitenkin positiivisen esimerkin Porvoosta, jossa vanhemmat ovat ottaneet aktiivisen roolin sisäilmaongelmissa. Vanhempainyhdistys on perustanut sisäilmaryhmän yhdessä kunnan kanssa. Hän näkee tässä mallia yleisemminkin menettelytapaan, jolla saadaan avointa keskustelua aikaan.      

− Kunnat voisivat nähdä vanhemmat voimavarana, ei uhkana. Vanhemmille toivon maltillista suhtautumista, mutta lannistua ei saa. Eli avoimen yhteistyön meininkiä puolin ja toisin.