Kun asukas voi varata saunavuoron tai parkkipaikan suoraan taloyhtiön omilta verkkosivuilta, isännöinti voi keskittyä taloyhtiön pitkän tähtäimen kehittämiseen. Taloyhtiön kokouskin voidaan käydä sähköisesti verkossa.

– Skypekokouksen voisi järjestää lounastauolla sen sijaan, että hallitus kokoontuu iltaisin taloyhtiön kerhohuoneessa, toteaa tutkimuksen ja tuotekehityksen asiantuntija Pekka Harjunkoski Isännöintiliitosta.

Liiton kyselyn mukaan isännöitsijät eivät pidä asiakkaitaan riittävän valmiina digitaalisiin palveluihin. Harjunkosken mukaan tämän selittää se, että isännöitsijät ovat tekemisissä pääasiassa taloyhtiöiden hallitusten kanssa, joissa jäsenet ovat usein iäkkäämpiä asukkaita ja halukkuus käyttää sähköisiä palveluja vähäisempää.

Harjunkoski kuitenkin uskoo, että taloyhtiöiden asukkaat käyttäisivät sähköisiä palveluja, jos niitä olisi tarjolla.

– Asukkaat ihmettelevät miksi pitää mennä paikalle, kun haluaa hoitaa yksinkertaisen isännöintiin liittyvän asian. Toisaalta moni isännöitsijä kokee, että heidän pitäisi olla asukkaiden käytössä vaikka keskellä yötä, mutta ei isännöitsijä ole talonmies, vaan enemmän taloyhtiön toimitusjohtaja, Harjunkoski kuvaa tilannetta.

Hän korostaa, että kaikki hyötyvät palvelujen sähköistämisestä. Eikä kysymys ole vain asiakaspalvelun sähköistämisestä, vaan koko isännöintiyrityksen liiketoimintamallin digitalisoimisesta. Uudet palvelut tehostavat isännöintiyrityksen liiketoimintaa.

–  Isännöinti on ollut paljon hallintorutiinien pyörittämistä, vastikkeita, huoltoa, siivouksen ja muiden palveluiden hankintaa.

 

Ajankohtaista tietoa asumiseen

Harjunkosken visioissa tämä rutiinien pyöritys osin automatisoituu digitalisaation myötä ja koko isännöintiliiketoiminta uudistuu.

Taloyhtiöt hyötyvät isännöinnin muutoksesta, kun isännöitsijän aika vapautuu rutiinien pyörittämisestä taloyhtiön kehittämiseen ja hankkeiden toteutukseen siten, että kulut pysyvät kurissa.

– Kotisivulle voi hankkia vaikka chat-palvelun, jonka kautta voi hoitaa osan asiakaspalvelusta. Isännöitsijän on parempi olla läsnä putkiremontin suunnittelupalaverissa kuin puhelinta päivystämässä.

Harjunkoski arvelee, että sähköistäminen tekee taloyhtiötoiminnan kiinnostavaksi myös nuorempien asukkaiden näkökulmasta.

– Erityisen tärkeänä pidän sitä, että sähköiset välineet tulevat asukkaiden tyytyväisyyden ja odotusten seurantaan. Taloyhtiötä voidaan johtaa paremmin, kun hallituksella on tietoa, mikä asukkaiden mielestä taloyhtiössä toimii, mikä ei, ja miten asumista halutaan kehittää.

Verkkosivuille voi tallentaa taloyhtiötä koskevat dokumentit, mutta Harjunkoski pitää tärkeänä myös sitä, että sivuilta löytyy muutakin ajankohtaista tietoa asumiseen liittyen.

Sisältöä voi taloyhtiön kotisivuille hankkia esimerkiksi Isännöintiliittosta.

– Joulun aikaan se sisältö voi olla esimerkiksi tietoa siitä, miten kinkun paistinvedet hävitetään tai mihin taloyhtiössä kerätään joulukuuset pyhien jälkeen.