Etusivu » Kiinteistöjen kehittäminen » Sähköautojen latauspisteiden hankinnassa tarkkuus on valttia
Sähköauto

Sähköautojen latauspisteiden hankinnassa tarkkuus on valttia

Kuva: Kiinteistöliitto

Kiinteistöliiton Tapio Haltia suosittaa pitkäjänteistä ajattelua ja tarkkuutta, kun taloyhtiöön hankitaan sähköautojen latauspisteitä.

– Lain mukaan taloyhtiön tulee toteuttaa autopaikoille vähintään kevyt latausvalmius eli kaapelireitit, jos yhtiössä tehdään hyvin laajoja, myös sähköjärjestelmiä koskevia peruskorjauksia, kertoo Kiinteistöliiton neuvontalakimies Tapio Haltia.

– Latausvalmiuksien hankinnassa on aluksi tärkeää miettiä päätöksentekomalli ja kustannusten jakaminen. Käyttö- ja huoltokustannusten jakautumisesta kannattaa käydä läpi kaikki vaihtoehdot ja tehdä päätökset siten, että kaikki osapuolet tulevat kuulluiksi.

Keskeinen asia Haltian mukaan on se, ovatko autopaikat yhtiön hallinnassa vai osakkeilla hallittavia.

Keskeinen asia Haltian mukaan on se, ovatko autopaikat yhtiön hallinnassa vai osakkeilla hallittavia. Yhtiön hallinnassa oleville paikoille voidaan yhtiökokouksen enemmistöpäätöksellä päättää tehdä latausvalmius, jolloin kaikki osakkaat maksavat sähköinfran muutoksista vastikeperusteidensa mukaisesti.

– Osakashallintaisten paikkojen osalta vaihtoehto, jossa kulut kohdennetaan vain niille osakkaille, jotka haluavat autopaikoilleen latauspisteen, voi osoittautua pitkällä aikavälillä hankalaksi. Kun asukkaat vaihtuvat ja autokanta muuttuu, yhtiössä voi piankin olla lisää latauspistettä tarvitsevia. Jos sähköjärjestämän kapasiteetti tällä hetkellä riittääkin muutamaan latauspisteeseen, pitäisi ennakoida tulevaisuuden tarve tai ainakin sopia, miten kustannukset ja muutostyöt tulevaisuudessa hoidetaan.

Haltian mielestä hyvä toimintamalli on sellainen, jossa latausinfra eli kaapeloinnit ja muu sähkötekniikka toteutetaan yhtiön hankkeena. Latauslaitteet voi sitten toteuttaa yhtiön hankkeena tai kukin osakas huolehtii sen hankkimisesta itse.

Hankintaan mahdollisuus saada avustusta

Sähkölatausvalmiuksien hankintaan voi saada avustusta Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAlta. Tällä hetkellä ARAlla on vielä jäljellä rahaa avustuksiin, mutta hakemusten käsittelyaika on 5–6 kuukautta.

– Viime vuonna avustuksiin varatut rahat loppuivat kesken, mutta loput hakemukset huomioitiin seuraavan vuoden budjetissa. Jos oman taloyhtiön kohdalla käy näin, kannattaa tarkistaa, tuleeko lupaehtoihin muutoksia seuraavan vuoden avustusten kohdalla.

– Lataustehoksi riittää yleensä yön yli ladattava nopeus. Jos tehoja tarvitaan paljon, kannattaa hyödyntää älykästä dynaamista kuormanhallintaa, jolloin järjestelmä painottaa lataustehoa tilanteen mukaan. Muutoinkin kehittyneellä teknologialla voi saada aikaan säästöä ja kustannukset kohdentumaan tarkasti kunkin kulutuksen mukaan, Haltia vinkkaa.

Next article