Etusivu » Asuinalueet » Espoon Suvisaaristoon kannattaa tutustua mereltä käsin
Uusimaa

Espoon Suvisaaristoon kannattaa tutustua mereltä käsin

suvisaaristo
suvisaaristo
Espoon Suvisaaristo on maakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö, jossa on nähtävillä hyvin monenlaista aikakautta. Kuva: Patrick Blom

Ajan myötä pikkusaaret yhdistyivät ja syntyi sisäsaaristo nimeltään Espoon Suvisaaristo. Alueen luontoa leimaavat rantaniityt, rantalepiköt, luonnonsuojelualueet ja liito-oravat.

Espoon Suvisaaristo sisältää arvokasta kulttuurimaisemaa. Alue sopii sitä arvostavalle, jos myös hyväksyy sijainnista johtuvat reunaehdot: niukat palvelut, kapeat tiet ja harvan bussiliikenteen.

Suvisaaristo on merellinen kohde. Suinonsalmessa on saaristomerilaituri ja alueella on myös yksityisiä venelaitureita. Alueella liikutaan pyörällä tai omalla autolla.

Saariston rannat ovat pitkälti yksityisessä omistuksessa, mutta Espoon kaupunki omistaa osan teistä ja alueita saarien sisäosista.

Rakentamista ohjaa Soukanniemen-Suvisaariston osayleiskaava vuodelta 1989.

– Saaristo on herkkää aluetta ja rakentamismahdollisuuksia on hyvin rajoitetusti, kertoo arkkitehti Paula Kangasperko.

– Espoon suvisaaristo on ihmiselle, joka arvostaa kulttuuriympäristöä, monista vaiheista syntynyttä rakennuskantaa, merellisyyttä, veneilyä ja luontoarvoja, sanoo Kangasperko.

Suvisaaristo on ihmiselle, joka osaa myös suhtautua myönteisesti alueen yleisen virkistyskäytön kehittämiseen. Vaikka alueelle ei olisi muuttamassakaan, kannattaa siihen tutustua. Entisajan Helsingin höyrylaivan alueelle on syntynyt hienoja huviloita, joita ei näe tien varrelta. Mereltä käsin kylläkin. Nähtävillä on hyvin monenlaista aikakautta sisältäen muinaisjäänteet todennäköisestä kalastaja-asutuksesta. Kyseessä on maakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö.

Suvisaariston peruspalvelut rajoittuvat ”beach volley”-kenttään, uimarantaan sekä kahvilan ja kesäkaupan yhdistelmään.

Peruspalvelut joutuu hakemaan kauempaa. Saaren sisäosaan on suunnitteilla veneiden talvisäilytyksen mahdollistavaa rakentamista.

Samalla Kangasperko muistuttaa Rantaraitin tuomista mahdollisuuksista. Rantaraitti on Espoon merenrannan rantaviivaa määrittävä ainutlaatuinen virkistys- ja ulkoilureitti alkaa Iirislahtelaisten takapihalta.

Next article