Etusivu » Rakennuttaminen » Valoa tilalle vai ihmisille?
Valaistus

Valoa tilalle vai ihmisille?

valaistus
valaistus
Älykäs valaistus lisää energiatehokkuutta ja säästää kustannuksissa, mutta vaikuttaa myös vireystilaan ja hyvinvointiin. Kuva: Pexels

Valaistus on edellytys riittävälle näkemiselle, mutta älykkäästi toteutettuna se saa moniulotteisempia merkityksiä. Jos valaistus ja sen koko potentiaali valjastetaan käyttöön älyratkaisuilla ja ihmiskeskeisellä toteutuksella, hyvinvointi lisääntyy, kulut tippuvat, tuottavuus paranee ja ympäristö kiittää.

Valaistuksen vähimmäisvaatimus on mahdollistaa jokaiselle riittävä näkeminen.

– Työolosuhteissa valaistus luo olosuhteet työn tekemiselle. Tässä onnistuminen edellyttää tietoisuutta sitä, millaista valaistusta työssä tarvitaan. Työtä ei voi tehdä, jos ei näe. Toisaalta valoa ei myöskään saa olla liikaa. Huonosti toteutettu valaistus saattaa esimerkiksi häikäistä ja haitata siten näkemistä ja viihtyvyyttä, toimitusjohtaja Heikki Härkönen Suomen Valoteknillisestä Seurasta sanoo.

Perinteisesti valaistusta työpaikoilla on lähestytty tilakeskeisesti, mutta uusi teknologia ja lisääntynyt tutkimustieto ovat lisänneet ymmärrystä valaistuksen mahdollisuuksista ja merkityksestä.

– Ensin tuli LED-valaistus, sitten älykkäät valaistusjärjestelmät ja nyt kehitys kulkee kohti ihmiskeskeistä valaistusta. Ei ajatellakaan vain valon tuomista tilaan, vaan ihmisiä ja heidän tarvitsemiaan olosuhteita, Härkönen kuvailee kehityssuuntia valaistusmarkkinoilla.

Säästöjä ja hyvinvointia

Älykäs valaistus lisää energiatehokkuutta ja säästää kustannuksissa, mutta vaikuttaa myös vireystilaan ja hyvinvointiin.

– LED-valaistus toi tullessaan merkittävän energiansäästön aikaisempiin tekniikoihin verrattuna. Ledit kuluttavat vähemmän sähköä, kestävät pidempään ja ovat huoltovarmempia. Valaistuksen lopputulos on laadukkaampi ja samalla kunnioitetaan myös ympäristöä energiatehokkaalla valinnalla. Älykkäät valaistusjärjestelmät säästävät kustannuksissa nekin muun muassa tunnistamalla ja ennakoimalla ihmisten liikehdintää ja säätämällä valaistusta sen mukaisesti, Härkönen listaa uuden teknologian hyötyjä.

Valaistustrendien uusin aalto tarkastelee valaistusta ihmiskeskeisesti.

Työyhteisöissä vireyttä tukevan valaistuksen on osoitettu lisäävän tuottavuutta ja työssäjaksamista.

Tällä hetkellä ihmisläheinen valaistus on aktiivisen tutkimuksen kohteena ja sitä kohti ollaan määrätietoisesti menossa. Valolla on moniulotteinen vaikutus ihmiseen. Tutkimukset ovat osoittaneet, että valaistuksella voidaan jopa vaikuttaa sairaalapotilaiden toipumiseen ja nopeuttaa kotiutumista.

– Työyhteisöissä vireyttä tukevan valaistuksen on osoitettu lisäävän tuottavuutta ja työssäjaksamista. Valaistus vaikuttaa myös brändimielikuvaan ja kuluttajien ostopäätöksiin, Härkönen kertoo valaistuksen voimasta.

Next article