Etusivu » Rakennuttaminen » Yksinkertainen on kaunista suunnittelussa
Sponsoroitu
Kaupallinen yhteistyö:
avatar

Henri Airaksinen

varatoimitusjohtaja, Äyräväinen Oy

Hyvä sisäilma ja alhainen energiankulutus ovat seurausta älykkäästä suunnittelusta, jonka keinoina ovat kokemus, koulutus ja tietomallinnus.

Automatiikan ansiosta rakennuksen ilmanvaihdon ja jäähdytyksen määrää voidaan tehostaa automaattisesti, kun ihminen astuu sisään huoneeseen. Huoneiden hiilidioksidiantureiden avulla sisäilma pidetään raikkaana käyttäjämäärän muuttuessa.

Äyräväinen Oy:n varatoimitusjohtaja Henri Airaksisen mukaan rakentamisessa päästään hyvään lopputulokseen, kun suunnittelu on tehty huolellisesti.

– Hyvässä suunnittelussa kuunnellaan tilaajaa ja varmistetaan yhteistyön sujuvuus eri toimijoiden välillä. Lopputulokseen vaikuttavat kaikki osapuolet suunnittelijoista urakoitsijoihin.

Digitalisaation kehitys nopeuttaa ja automatisoi suunnittelua. Suunnittelussa tarvitaan silti miettimistä, vertailua, vaihtoehtojen pohdintaa ja mallintamista ennen kuin päätetään, mihin suuntaan lopullisesti edetään. Kun päätös on tehty, tietomallinnuksella suunnitellaan kolmiulotteinen malli rakennuksesta.

Hyvässä suunnittelussa kuunnellaan tilaajaa ja varmistetaan yhteistyön sujuvuus eri toimijoiden välillä.

– Jos joku rakennuksen komponenteista rikkoutuu, on uuden hankkiminen helppoa, kun mallista näkee suoraan tarvittavan osan merkin ja tyypin.

Airaksisen mukaan vanhojen rakennusten toimimattomuuden suurin syy on automaatiossa. Hyvin usein järjestelmät ovat monimutkaisia ja vaikeita käyttää.

– Monimutkaisissa järjestelmissä on liian paljon mahdollisia pieleenmenokohtia suunnittelun, urakoinnin, käyttöönoton ja käytön välillä. Siksi digitalisaation ja automatisaation myötä pätee yhä vanha totuus. Yksinkertainen on kaunista.

Äyräväisen palveluihin kuuluu perinteisen taloteknisen suunnittelun lisäksi rakennuksien toimivuusselvitykset, jotka liittyvät rakennusautomaatioon ja ilmanvaihtoon. Selvityksen tilaaja saa yksityiskohtaisen raportin siitä, mikä rakennuksessa ei toimi. Sen jälkeen tilaaja päättää, miten vika korjataan vai uusitaanko koko automatiikka. Äyräväiseltä voi halutessaan ostaa koko paketin, avaimet käteen -periaatteella.

Airaksinen ennustaa, että tekoäly tuo uusia mahdollisuuksia rakennuksien käyttömukavuuteen, energiankäyttöön, turvallisuuteen ja ylläpitoon. Mutta kaikki se edellyttää älykästä suunnittelua.

Äyräväinen Oy on LVIA- ja sähkötekniikkaan erikoistunut insinööritoimisto, jonka ydintoimintaan kuuluu niin korjausrakentaminen, toimitilojen uudistaminen kuin uudisrakentaminenkin. Jos etsit turvallista talotekniikan kehittäjäkumppania, ota yhteyttä:

Next article