Etusivu » Taloyhtiö » Huoneistokohtainen valokuitu takaa nopeat yhteydet vuosikymmeniksi
Sponsoroitu

Osalle asunnon ostajista laadukas nettiyhteys on jo kynnyskysymys. Näiden ostajien määrä asuntomarkkinoilla lisääntyy, kun datan määrä kasvaa, palvelut siirtyvät verkkoon, televisiot kehittyvät, tv-ohjelmien kuvanlaatu paranee  ja etätyöt yleistyvät.

Miten ratkaista taloyhtiön yhteysasiat mahdollisimman pitkäikäisesti? Kiinteistön arvon kannalta valinta on selvä: nopea valokuituyhteys. Valokuitu toimii asennuksen jälkeen käytössä viidestäkymmenestä jopa sataan vuoteen.

Mutta niin isoissa kuin pienemmissä taloyhtiöissä on yleensä vaadittu kaikkien osakkaiden sitoutumista valokuidun hankintaan.

– Me halusimme mullistaa tämän mallin niin, että emme enää velvoita koko taloyhtiötä mukaan. Periaatteemme on, että räätälöimme yhtiölle paketin, jossa otamme huomioon kunkin asunnonomistajan tarpeen, kertoo Valokuitunen Oy:n myynnin kehityspäällikkö Tuukka Virtanen.

Valokuituverkkoon liittyminen on yhtiölle sitä edullisempaa mitä useampi asukas päättää lähteä mukaan.

Valokuitunen palvelee sekä isoja että pieniä taloyhtiöitä, koosta riippumatta. Päätös verkkoon liittymisestä voidaan tehdä enemmistöpäätöksenä.

– Me emme halua rikkoa taloyhtiön harmoniaa, vaan ratkaisemme yhteysongelmat heille, jotka arvostavat nopeita yhteyksiä ja riittävää kaistaa, Virtanen sanoo.

Taloyhtiön tarve ja tahto ratkaisevat

Taloyhtiön kannattaa säännöllisin väliajoin kartoittaa nettiyhteyksiensä tilanne.

– Me aloitamme aina siitä, että kartoitamme ennen tarjouksen tekemistä kiinteistön nykyiset internetyhteydet ja asukkaiden tarpeet. Käymme keskusteluja sekä hallituksen että yksittäisten huoneiston omistajien kanssa, jotta saamme tarkan kuvan tarpeista ja asunnonomistajat saavat selkeän kuvan tarjoomasta, toteaa Virtanen.

Valokuitunen liittää taloyhtiön valokuituverkkoon hinnalla, joka koostuu asennusmaksusta ja kuukausimaksusta. Hinta sisältää kaikki työt, materiaalit ja asuinhuoneistojen päätelaitteet. Lisäksi jokainen asukas voi valita Valokuitusen verkon palveluntarjoajilta haluamansa laajakaista- ja tv-palvelut, jotka veloitetaan erikseen.

– Valokuituverkkoon liittyminen on yhtiölle sitä edullisempaa mitä useampi asukas päättää lähteä mukaan, Virtanen lisää.

Varaudu ennakolta tuleviin saneerauksiin

Sopivaa ratkaisua arvioidessa on hyvä ottaa huomioon myös tulevat remontit.

Tietoyhteiskuntakaaren rakentamisvelvoitteen mukaisesti on laajan putki- tai sähkösaneerauksen yhteydessä uusittava myös sisäverkko, jos kiinteistössä ei ole ennestään nopeita, vähintään 30 Mbit/s, laajakaistayhteyksiä tukevaa sisäistä viestintäverkkoa.

– Jos yhtiöön on tulossa esimerkiksi kymmenen vuoden päästä putkisaneeraus, voi yhden asunnon putkiremontin hinta nousta merkittävästi, koska samalla on uusittava sisäverkko. Mikäli jokaisessa asunnossa jo on huoneistokohtainen valokuitu, silloin sisäverkon kuntoa ei tarvitse miettiä, muistuttaa Virtanen.

Valokuituyhteys on häiriötön, sen nopeus päihittää muut yhteydet, viive on lähes olematon ja kaistaa riittää jokaiselle käyttäjälle ja kodin laitteelle. Yksikään langaton teknologia ei pysty samaan kuin kiinteä valokuituyhteys.

– Taloyhtiössä tulisi käydä aitoa keskustelua siitä mikä on taloyhtiön tahto, ei keskittyä pelkästään teknisiin ratkaisuihin. Kun asia on selvitetty ja käyty läpi yhtiökokouksessa, voidaan tilaisuuteen tarttua heti kun valokuidun hankinta tulee ajankohtaiseksi. Valokuidussa parasta on se, että sen ansiosta nettiyhteyksien toimivuutta ei todellakaan tarvitse miettiä viiden vuoden välein, Tuukka Virtanen summaa.

Next article