Moni kiinteistön omistaja suunnittelee siirtymää maalämpöön säästääkseen rahaa mutta tekee kalliin virheen heti alkumetreillä. Jos ilmanvaihtoa, yhtä kiinteistön suurimmista energiasyöpöistä, ei ole optimoitu, maalämpöjärjestelmä voi maksaa kymmeniä tuhansia ylimääräistä, sanoo Koja Groupin energiaremonttien asiantuntija, asiakkuusjohtaja Sauli Syrjänen.
Ilmanvaihto on yksi kiinteistöjen suurimmista energiasyöpöistä. Lähtötilanteesta riippuen sen kautta saattaa karata 35–70 prosenttia kiinteistön lämpöenergiasta, jos ilmanvaihtojärjestelmä on vanha tai huonosti säädetty.
Siksi jokaisessa kiinteistössä pitäisi optimoida ilmanvaihto ennen siirtymistä maalämpöön, Syrjänen kertoo.
– On tärkeää minimoida kulutus ensin ja vasta sitten miettiä, miten tarvittava energia voidaan tuottaa mahdollisimman tehokkaasti ja puhtaasti tai voidaanko se tuottaa omavaraisesti esimerkiksi aurinkopaneeleilla, Syrjänen sanoo.
Paljon energiaa ja tehoa kuluttava ilmanvaihtojärjestelmä kasvattaa selvästi sekä maalämpöjärjestelmän kokoa että kaivojen määrää ja nostaa näin ollen energiaremontin kustannuksia merkittävästi.
– Parin ylimääräisen maalämpökaivon kustannus voi nousta useaan kymmeneen tuhanteen euroon, Syrjänen laskee.
Liian suuren investoinnin lisäksi maalämpöremontin tuotto laskee ja laitteiden elinkaari lyhenee, koska laitteisto altistuu tiheille käynnistyksille ja pysäytyksille. Maalämpö voi väärin mitoitettuna jopa puolittaa järjestelmän elinkaaren ja nostaa huoltokustannuksia huomattavan korkeaksi.
Ilmaa liikutellaan satojatuhansia turhia kuutioita
Kiinteistöissä liikutellaan, lämmitetään ja jäähdytetään ilmaa jopa satojatuhansia kuutioita vuodessa enemmän kuin olisi oikeasti tarve, Syrjänen sanoo.
Esimerkiksi hotellihuoneen ilmanvaihto saattaa pyöriä täydellä teholla ympäri vuorokauden, vaikka huoneessa ei oleskeltaisi keskimäärin kuin muutaman tunnin ajan päivässä. Tällöin suurin osa ilmanvaihtoon käytettävästä energiasta menee hukkaan.
Jos maalämmön mitoitus siis suunnitellaan esimerkiksi hotellikiinteistössä sen mukaan, miten kiinteistö tällä hetkellä toimii, se todennäköisimmin ylimitoitetaan todelliseen tarpeeseen nähden. Sama pätee muihinkin kiinteistötyyppeihin.
Kiinnitä huomio kokonaisuuteen
Kiinteistön energiatehokkuutta tarkasteltaessa huomio täytyy aina kiinnittää yksittäisten asioiden sijaan kokonaisuuteen. Ennen maalämpöremonttia kannattaa siis tehdä perusteellinen kartoitus kiinteistön ilmanvaihdosta ja selvittää muun muassa kiinteistön olosuhteet, käyttöaste, lämmön talteenoton hyötysuhde sekä ilmanvaihtokoneiden toiminta.
On hyvä varmistaa myös se, löytyykö kiinteistöstä energiankierrätyksessä hyödynnettävissä olevia energialähteitä, kuten yleisten tilojen huippuimureita tai lämpöä tuottavia sähkötiloja.
– Ilmanvaihdon optimointi on tapauskohtaista. Jokainen kiinteistö on uniikki, ja se, mikä toimii yhdessä paikassa, ei välttämättä toimikaan toisessa, Syrjänen sanoo.
Älä puhalla lämpöä harakoille
Erityisesti monessa vanhemmassa kiinteistössä ilmanvaihto puhaltaa poistoilman mukana pois usein suuren määrän energiaa, joka on sitoutunut ilmassa olevaan lämpöön. Syrjäsen mukaan monissa 1990- tai 2000-luvulla rakennetuissa kiinteistöissä lämmön talteenoton hyötysuhde voi olla vain 45 prosenttia – tai pahimmassa tapauksessa sitä ei ole lainkaan.
Nykytekniikalla poistoilman lämpöenergia voidaan ottaa talteen ja kierrättää rakennuksen sisällä, ja energiaremontin jälkeen hyötysuhde voi tekniikasta riippuen kasvaa jopa 85 prosenttiin.
Nykyään esimerkiksi kiinteistön jäähdytyksestä syntyvä lämpö voidaan hyödyntää heti tai varastoida maaperään ja ottaa käyttöön lämmityskauden alkaessa. Kun poistoilman lämpöenergia kierrätetään ja käytetään uudelleen, tarve ulkopuolelta ostetulle energialle pienenee merkittävästi. Se säästää sekä ympäristöä että kustannuksia.
– Joka ikinen hukkaan heitetty kilowatti täytyy korvata uudella lämpöenergialla. On hullua puhaltaa lämmintä ilmaa ulos ja lämmittää sitten uutta ilmaa ulos puhalletun tilalle, Syrjänen sanoo.
Pienempi energiantarve nostaa kiinteistön arvoa
Kiinteistön arvo perustuu sen tuottoon. Energiaremontti laskee kiinteistön energiantarvetta, jolloin kiinteistön tuotto ja sitä myötä myös arvo nousee.
Pienentyneellä energiantarpeella on myönteisiä vaikutuksia myös ympäristöön. Syrjänen muistuttaa, että vastuullisinta energiankäyttöä on energiankulutuksen minimointi eikä pelkästään uusiutuvaan energiaan siirtyminen.
– Ainoa kestävä tapa pienentää hiilidioksidipäästöjä on pienentää energian- ja varsinkin ostoenergian kulutusta. Mitä vähemmän energiaa kulutat, sitä pienemmät päästöt ovat.
Laskeneiden käyttökustannusten myötä kiinteistön houkuttelevuus lisääntyy ja vuokraaminen helpottuu. Arvoa nostavat myös paremmat olosuhteet eli se, että ilma on raikas, lämpötila tasainen ja nurkista ei vedä.

Älykkäät ja energiatehokkaat ilmankäsittelyratkaisut eri kohteisiin!
Vastuullinen perheyritys Koja Oy luo parhaat ratkaisut kaikkiin olosuhteisiin, laitteiden koko elinkaaren ajan.