Uudisrakentaminen
Rakastu uudelleen vanhaan
Alueiden kehittämisessä potentiaalin löytäminen on toisinaan aarteen etsintää. Miten tehdä houkuttelevia ja arjen kantavia asuinalueita, joissa ihmiset aidosti voisivat sanoa viihtyvänsä?
valaistus
Valaistus
Valoa tilalle vai ihmisille?
Valaistus on edellytys riittävälle näkemiselle, mutta älykkäästi toteutettuna se saa moniulotteisempia merkityksiä.
rakennusurakka
Urakointi
Näin varmistat rakennusurakan sujuvuuden
Rakennusurakoiden sujuvuuteen vaikuttavat monet tekijät. Jos sinulla on oikeat materiaalit oikeassa paikassa oikeaan aikaan sekä sopiva määrä osaavaa työvoimaa, olet jo pitkällä.
aleksi-randell
Uudisrakentaminen
Aleksi Randell: Päästöt alas rakentamalla
Rakennusteollisuus RT onkin laatinut yhdessä sidosryhmiensä ja ympäristöministeriön kanssa Vähähiilinen rakennusteollisuus 2035 -tiekartan. Tiekartassa selvitettiin kattavasti koko rakennetun ympäristön vuotuiset päästöt sekä keinoja niiden tehokkaaseen vähentämiseen.
tavoitteet
Hiilineutraalius
Mihin kiinteistö- ja rakennusalan tavoitteet riittävät?
YK:n julkaisema Emission Gap Report 2022 näytti kuilun valtioiden lupaamien päästövähennysten ja 1,5 asteen tavoitteen välillä pienentyneen jälleen kerran. Kun lukemat osoittivat toissa vuonna 29 gigatonnin vajetta ja viime vuonna 25, on globaalisti kirittävä päästöjen vähennystarve nyt 20GtCo2e. Kuuma kysymys kuuluu, voidaanko tuo 20 gigatonnia kuroa umpeen yksityisen sektorin toimilla?