Asunto-osakeyhtiölain uudistuksen tavoitteena on ajantasainen laki, joka vastaa paremmin tämän päivän asumisen tarpeisiin.
Osa taloyhtiöistä on viime vuosina törmännyt tilanteisiin, joissa asunto-osakeyhtiölain tulkinta on herättänyt kysymyksiä tai jättänyt aukkoja käytännön päätöksenteolle. Oikeusministeriön asettama työryhmä ehdottaa nyt näiden puutteiden paikkaamista – sekä osin myös laajempia muutoksia, jotka vaikuttavat taloyhtiöiden hallintoon, kunnossapitoon ja osakkaiden oikeuksiin. Merkittävin kunnossapitovastuun muutos liittyy Kiinteistöliitto Oy:n lakiasianjohtajan Jenni Huplin mukaan ikkunoiden vastuunjaon sääntelyyn.
– Yhtiö vastaisi jatkossa koko ikkunakokonaisuuden kunnossapidosta, eikä vastuuta enää jaettaisi huoneiston sisäpuoli-ulkopuoli-tulkinnan mukaisesti.
Lisäksi osakkaalle kirjataan oikeuskäytännössä linjatun mukaisesti kunnossapitovastuu muutostöistä.
– Hoitovastuu laajenee kattamaan myös osakehuoneiston ulkopuolisia alueita, kuten esimerkiksi osakkaan käytössä olevaa varastoa tai käyttöoikeuspihaa, Hupli sanoo.
Työryhmä ehdottaa selkeämpiä vastuita ja tarkempaa sääntelyä
Yhtiövastikkeisiin lakimuutokset eivät suoraan vaikuta, vaan asumiskustannukset riippuvat ensisijaisesti taloyhtiön tekemistä sopimuksista palveluntuottajien kanssa ja niissä sovituista hinnantarkistusmenettelyistä.
– Lakimuutosten yhteydessä taloyhtiöiden kannattaakin kiinnittää huomiota siihen, millaiset sopimusehdot on hyväksytty, Hupli muistuttaa.
Tarkempi ja ajantasainen lainsäädäntö voi myös tehostaa hallintoa, selkeyttää päätöksentekoa ja vähentää erimielisyyksien sekä kalliiden oikeudenkäyntien riskiä. Ennen kaikkea lakia ehdotetaan Huplin mukaan uudistettavaksi vastaamaan nykypäivän taloyhtiöiden tarpeita.
– Hallitusohjelmaan kirjattujen tavoitteiden mukaisesti uudistus pyrkii selkeyttämään taloyhtiöiden hallintoa, parantamaan osakkaiden oikeusturvaa ja tukemaan esimerkiksi lyhytvuokrauksen hallintaa ja sähköautojen latausmahdollisuuksia.
Hupli kertoo Kiinteistöliiton pääosin kannattavan työryhmän ehdotuksia mutta jättäneen eriävän mielipiteen muun muassa lyhytvuokrauksen sääntelyn riittämättömyydestä sekä lausuman tupakointikieltojen ja virheellisen vastikeperinnän oikaisun osalta.
– Lopullinen hallituksen esitys on tarkoitus antaa keväällä 2026. Lakimuutosten arvioidaan tulevan voimaan saman vuoden kesänä tai syksynä siirtymäajan jälkeen.