Skip to main content
Etusivu » Kiinteistöjen kehittäminen » Kiinteistön energiatehokkuuteen vaikuttaa paitsi sen omistaja myös käyttäjä
Energia-avustukset

Kiinteistön energiatehokkuuteen vaikuttaa paitsi sen omistaja myös käyttäjä

kiinteistön
kiinteistön
Kksittäinen asukas voi vaikuttaa omaan energiajalanjälkeensä ottamalla esimerkiksi sähkön-, lämmön- ja vedenkulutuksen syyniin. Kuva: Getty Images

Hintatason noustessa energiaremontit ovat taloudellisesti entistä kannattavampia. Energiatehokkuuteen voi kuitenkin vaikuttaa monella tapaa.

Yli 30 % Suomen kokonaispäästöistä tulee rakennetusta ympäristöstä. Uudet talot ovat jo energiapihejä, mutta olemassa olevien rakennusten kulutuksen vähentämisessä riittää tekemistä.

– Vanhemmissa rakennuksissa voi pienilläkin investoinneilla säästää huomattavan määrän energiaa ja vähentää päästöjä, Rakennusteollisuus RT:n asiantuntija Jani Kemppainen kertoo.

Ympäristövaikutusten lisäksi energiaa haaskaava rakennus tulee kalliiksi.

Pakkokorjauksilla tavoitteiden tasolle

EU patistelee kiinteistöjen haltijoita energiaremontteihin uusilla ohjelmilla ja direktiivillä. Vaikka yksityiskohdat ovat avoinna, vuoteen 2050 mennessä rakennuskannan on koko EU-alueella oltava mahdollisimman päästötöntä. Asuinrakennusten korjaamisen osalta kovimmat ehdotukset tuskin päätyvät lopulliseen direktiiviin.

Sen sijaan muille kuin asuinrakennuksille ehdotetaan pakkokorjauksia. Karkeasti ottaen huonoin kolmasosa kouluista, päiväkodeista, terveyskeskuksista, kaupoista ja toimistoista on korjattava seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Energiaremontteja kaavaillessa konstit ovat onneksi monet. Energiankulutusta ja päästöjä voidaan vähentää esimerkiksi lähituotetulla vähäpäästöisellä energialla, talotekniikan automaatioiden lisäämisellä sekä rakenteellisilla ratkaisuilla, kuten eristämisellä ja ikkunoiden uusimisella. Myös yksittäinen asukas voi vaikuttaa omaan energiajalanjälkeensä ottamalla esimerkiksi sähkön-, lämmön- ja vedenkulutuksen syyniin.

Tuet kannattaa hyödyntää

Kemppainen muistuttaa energiaremontteihin myönnettävistä valtion tuista, joita voi hakea Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAsta.

– On tärkeää, että erilaisia tukimuoto-ja on saatavilla, sillä etenkin muuttotappioalueilla rahoituksen saaminen voi olla haasteellista. Kaikki hyötyvät energiatehokkaista rakennuksista: energiaa säästyy muihin käyttökohteisiin ja Suomen energiaomavaraisuus paranee.

Lähteet: Rakennusteollisuus RT ry

Next article