Etusivu » Kiinteistöjen kehittäminen » Modulaarirakentaminen helpottaa julkisen sektorin muutoksissa
Sponsoroitu

Moduulirakennusten tiloja pystytään muuttamaan ja siirtämään vaivattomasti. Samalla kyetään reagoimaan ympäristössä tapahtuviin muutoksiin.

Visioita on paljon, mutta kukaan ei voi olla täysin varma miltä maailma tilatarpeiden näkökulmasta näyttää muutaman kymmenen vuoden kuluttua. Matkan varrella voivat muuttua rakennuksen käyttötarkoitus ja koko, tonttia voidaan tarvita muuhun tai itse rakennus halutaan toiseen sijaintiin. Tähän kaikkeen on Adapteo Finlandin suunnittelupäällikön Aleksi Hillmanin mukaan ratkaisuna modulaarinen rakentaminen. Hän kuvailee sitä keinona tehdä päätös, joka kuitenkin on joustava – ja tehokkaasti pyörrettävissä. 

– Voidaan siis ikään kuin ostaa aikaa itselle ja tuleville päättäjille suurissa investoinneissa ja täyttää kuitenkin hyvinvointivaltiomme kansalaisille asettamat standardit, Hillman muotoilee. 

Hän muistuttaa, että muunneltavat rakennukset helpottavat osaltaan myös julkisen sektorin korjausvelkaa soveltumalla muun muassa kohteisiin, joiden pitkäaikaisesta tarpeesta ollaan epävarmoja.

– Sitten on peruskorjausta tarvitsevia rakennuksia, joille ei kuitenkaan nähdä pitkällä tähtäimellä tarvetta. Tällaisten ongelmien ratkaisuun siirtokelpoiset tilat ovat loistavia. 

Adapteo Finland – mukautuvien yhteiskuntien rakentaja

Modulaarinen rakentaminen on oiva ratkaisu myös ympäristön hyvinvoinnin kannalta. Hillman sanoo, että siinä rakentamiseen soveltuvat kevyemmät rakennusmateriaalit, kuten puu – verrattuna vaikkapa betoniin ja teräkseen.

– Samalla voidaan vähentää materiaalihukkaa ja tehdä logistisista ketjuista ympäristö- ja kustannustehokkaampia. Myös tehdasolojen sarjatuotantomainen rakentaminen on huomattavasti tehokkaampaa ja nopeampaa. 

Adapteo Finland pyrkii Hillmanin mukaan aktiivisesti löytämään modulaarisille tuotteille kohteet, joihin ne soveltuvat mahdollisimman vähin muutoksin.

– Tämä osaltaan ohjaa korkeaan kierrätysasteeseen ja käyttöasteeseen, mutta toisaalta myös kestävään ja kannattavaan liiketoimintaan. Siis win-win-tilanne kaikille.

Ketterät ratkaisut erilaisiin
tilatarpeisiin

Next article