Kun kiinteistöjä rakennetaan vastaamaan sekä nykyisiin että tuleviin tarpeisiin, niiden muuntojoustavuus huomioidaan jo suunnitteluvaiheessa.
Nykyajan rakennusteollisuudessa vastuullisuus ja kestävä kehitys ovat nousseet keskeisiksi arvoiksi. Varkka Oy:n toimitusjohtajan Joni Varkka näkee, että vaikka kierrätys, energiatehokkuus ja materiaalivalinnat ovat kiertotalouden tärkeitä osasia, varsinainen vastuullisuus kumpuaa syvemmältä.
– Tärkeintä kiinteistörakentamisessa on keskittyä ensisijaisesti pitkän aikavälin hyötykäyttöön ja kiinteistöjen elinkaaren maksimoimiseen.
Varkka uskoo, että todellinen kiertotalous lähtee nimenomaan kiinteistöstä itsestään.
– Kiinteistön teknisen eliniän pitäisi olla ainakin 100 vuotta, ja tämän ajan sen tulee palvella tehokkaasti alueen ja yhteiskunnan tarpeita.
Varkka Oy:n rakentamisen konsepti kiertokiinteistö asettaa kiinteistön rakenteelliset ratkaisut etusijalle ja mahdollistaa sen, että rakennus mukautuu helposti uusiin käyttötarkoituksiin ajan kuluessa.
– Kun ensisijaiselle käyttötarkoitukselle ei ole enää tarvetta, käyttötarkoitukseksi on varalla jokin muu. Esimerkiksi useimmat päiväkotien kaltaiset julkiset rakennukset voidaan suunnitella käytettäväksi myöhemmin esimerkiksi hoivatiloina, Varkka kuvailee.
Pitkäikäiset ja joustavat kiinteistöt kestävät aikaa
Yksi Varkka Oy:n keskeisimmistä arvoista on luoda pitkäaikaisia, palvelevia ja kestäviä ratkaisuja.
– Näemme lyhytnäköiset ratkaisut enimmäkseen vain ympäristön ja talouden kuormittajana. Siksi haluamme panostaa siihen, että rakennus suunnitellaan ja rakennetaan heti alusta alkaen muunneltavaksi ja pitkäikäiseksi, Varkka selittää.
Poikkeuksiakin on. Varkan mukaan esimerkiksi kerrostalon rakentaminen kaupungin keskustaan on yleensä järkevää toteuttaa yksinomaan asuinkäyttöön, sillä kaupungeissa asuntotarve on aina merkittävä.
– Muuten on suositeltavaa harkita mukautuvia ratkaisuja. Monikäyttöiseksi ja mukautuvaksi suunnitellun kiinteistön elinkaari ja käyttöaste kasvavat merkittävästi, mikä on myös taloudellisesti järkevää.
Tämänkaltainen lähestymistapa korostuu Varkan mukaan erityisesti tilanteissa, joissa yhteiskunnan tarpeet muuttuvat nopeasti.
– Esimerkiksi väestön ikääntyvyys luo tulevaisuudessa uusia tarpeita jo olemassa oleville kiinteistöille.
Vastuullisuus luonnollinen seuraus ennakoivasta suunnittelusta
Siinä missä monet yritykset asettavat vastuullisuuden toiminnan keskiöön, Varkka lähestyy asiaa myös eri näkökulmasta. Vastuullisuuden ei hänen mukaansa tarvitse olla erillinen tavoite vaan prosessin luonnollinen tulos.
– Kun rakennushankkeet suunnitellaan hyvin ja ennakoivasti ja kun kiinteistö rakennetaan pitkän aikavälin tarpeet huomioiden, vastuullisuus syntyy kuin itsestään.
Pohdinnan ytimessä on ajatus siitä, ettei kiinteistöjä tarvitse jälkikäteen muokata merkittävillä investoinneilla, kun ne jo alusta alkaen suunnitellaan toiseen käyttötarkoitukseen. Lähestymistapa pienentää myös yhteiskunnallista korjausvelkaa.
– Kun kiinteistöjä käytetään ja ylläpidetään säännöllisesti, niiden korjaustarve vähenee merkittävästi, mikä samalla keventää taloudellista ja ympäristöllistä kuormitusta, Varkka kuvailee.
Varkka Oy on valmis investoimaan tutkimukseen ja kehitykseen, jotta kiinteistöt voivat palvella yhteiskuntaa mahdollisimman pitkään ja tehokkaasti.
– Tämä ajattelumalli ei ainoastaan pienennä ympäristökuormaa, vaan myös maksimoi kiinteistöjen taloudellisen hyödyn ja parantaa käyttäjien tyytyväisyyttä. Se on meille ainoa oikea tapa.