Etusivu » Taloyhtiö » Älyratkaisuista on taloyhtiöille hyötyä
Taloyhtiö

Älyratkaisuista on taloyhtiöille hyötyä

talotekniset-alyratkaisut-taloyhtio
talotekniset-alyratkaisut-taloyhtio
Kuvat: Unsplash ja Olli-Pekka Latvala

Aki Salo

asiakkuusjohtaja, Isännöintiliitto

Aiemmin taloteknisten älyratkaisujen hyödyt ovat olleet pieniä tai ne ovat jääneet kokonaan piiloon. Nyt niistä kuitenkin alkaa olla tuntuvaa hyötyä, kun laitteet ja järjestelmät säätävät itseään kulutuksen seurannan lisäksi.

– Taloyhtiöt ovat aivan perustellusti olleet konservatiivisia taloteknisissä hankinnoissa. Nyt kuitenkin monet toimitiloissa jo pitkään käytetyt ratkaisut tekevät tuloaan asuinrakennuksiin, Isännöintiliiton asiakkuusjohtaja Aki Salo aloittaa.

Eniten säästöpotentiaalia lämmityksessä ja ilmanvaihdossa

Taloyhtiöiden hiilijalanjälki on merkittävä varsinkin siellä, missä kaukolämpöä tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla.

– Suurin energiansäästöpotentiaali on lämmityksen ja ilmanvaihdon älyratkaisuissa, koska niillä saadaan aikaan isoin vaikutus. Etenkin vanhoissa taloissa huippuimureilla syydetään lämpöä ulos, Salo kertoo.

Älyratkaisujen tekemät sekä säätä että vuodenaikoja ennakoivat säädöt parantavat asumismukavuutta ja voivat tuoda säästöjä.

– Tietenkin pitää pystyä luottamaan siihen, että älyratkaisu on vähintään yhtä hyvä kuin entinen analoginen järjestelmä. Yhtä tärkeää on, että osakkaille osoitetaan älyn tuoman hyödyt. Älyä ei koskaan hankita vain älyn takia, vaan kaikella datalla pitää olla säästöä, asumismukavuutta tai turvaa tuova tarkoitus, Salo jatkaa.

Kumuloituva kokonaishyöty voi olla suuri

Järkevintä on luoda kokonaisoptimointia ja ottaa älyratkaisuilla koko LVI haltuun. Järjestelmien integrointi voi kuitenkin olla haastavaa, koska ne ovat usein siiloutuneita. Suuressa osassa on kuitenkin avoimet rajapinnat, jolloin isännöitsijän järjestelmiin saadaan dataa monesta lähteestä.

– Kertyvän datan avulla taloyhtiön hallitus voi ennakoida remontteja ja tehdä aiempaa tarkempaa priorisointia korjaustarpeita kartoitettaessa. Kannattaa myös tutkia, voisiko oma taloyhtiö saada ARA:lta energia-avustusta älyratkaisujen hankintaan tai alennusta vakuutusmaksuista, kun järjestelmät on päivitetty, Salo ehdottaa.

Next article