Isännöitsijät toimivat käsittämättömän suuren omaisuuden portinvartijoina. Kuusikymmentä prosenttia Suomen kansallisvarallisuudesta on kiinni kiinteistöissä. Se, mitä taloyhtiöissä päätetään seuraavina vuosina, ei vaikuta pelkästään osakkaiden kukkaroon vaan koko kansantalouteen.
Paine oikeisiin päätöksiin on kovempi kuin koskaan ja pankkien viesti on selvä. Lainaa perusremontteihinkaan ei jatkossa heru, jos energia-asiat eivät ole kunnossa. Taustalla vaikuttavat muun muassa EU:n rakennusten energiatehokkuusdirektiivi, joka velvoittaa leikkaamaan kiinteistöjen energiankäyttöä 25 % seuraavan kymmenen vuoden aikana ja pankkialan sääntely. Superhelteet ja rankkasateet kantavat omat haasteensa kekoon.
Taloyhtiöt tullaan seuraavien vuosien aikana jakamaan melko kylmästi voittajiin ja häviäjiin. Pankkien lisäksi asiasta on huolissaan muun muassa Kiinteistöliitto. Lainanottokyky ja kiinteistön arvonkehitys kulkevat jatkossa käsi kädessä tehtyjen energiatoimenpiteiden kanssa. Kiinteistönvälitysalan keskusliiton selvityksen mukaan energiauudistukset nostavat osakkeen arvoa jopa 500 euroa neliöltä. Tämä on hyvä pitää mielessä alueellista hintatasoa seuratessa.
Mitä isännöitsijän kannattaisi tehdä nyt?
Monessa taloyhtiössä energiaremontit on laitettu jäihin yleisen taloustilanteen sukeltaessa. Tämä oli todennäköisesti virhe. Nyt tärkein askel on näyttää hallitukselle tulevaisuus, jos toimeen ei ryhdytä. Kiinteistön arvon heikentymisen ohella, kaukolämmön hinta on noussut jo vuosia historiallista keskiarvoa nopeammin ja esimerkiksi Järvenpäässä huidellaan 170€ /MWh hinnoissa.
Onneksi ratkaisut ovat myös kehittyneet. Älykkäästi ohjatun sähkökattilan, tai kiinteistöakun avulla kaukolämmön tehomaksut voidaan leikata minimiin ja lämmön talteenotolla laskut voidaan jopa puolittaa. Aurinkovoimaloiden hinnat ovat laskeneet ja maalämpö tekee kiinteistöstä itse oman lämpönsä tuottajan, jolla on huoltovarmuudenkin kannalta etuja. Tekniikka on myös kehittynyt niin paljon, että urakoitsijan tarjous saattaa kilahtaa sähköpostiin vastikepositiivisena. On siis mahdollista lähteä pienestä ja edetä kohti suurempia uudistuksia. Tärkeintä on tuoda dataa pöytään ja katsoa mikä on mahdollista. Kuluja leikkaava ja kiinteistön arvoa nostava isännöitsijä on sankari niin tänään, kuin tulevaisuudessakin.
Artikkelin on kirjoittanut Lemkem Oy:n viestintä- ja asiakkuusjohtaja Jouni Lautiainen.