Skip to main content
Etusivu » Taloyhtiö » Kaupunkirotat jylläävät – miten niistä pääsee eroon?
Sponsoroitu

Rottien torjunnassa ennakoiva toiminta ja ammattilaisen apu voivat säästää kymmeniä tuhansia euroja ja estää taudinaiheuttajien leviämistä.

Kaupungin katujen ja pihojen piiloissa elää näkymätön, mutta kiihtyvästi lisääntyvä väestö: rotat. Pääkaupunkiseudulla rottia on jo yhtä paljon kuin ihmisiä – joidenkin arvioiden mukaan jopa kaksinkertainen määrä. Nämä älykkäät ja sopeutuvat eläimet viihtyvät urbaanissa ympäristössä ja löytävät tiensä jäteastioiden, vesiputkien ja sähköjohtojen äärelle.

– Rottien aiheuttamat vahingot kiinteistöille voivat nousta kymmeniin tuhansiin euroihin. Lisäksi ne levittävät tauteja, tuholaistorjuntateknikko Jari Karjalainen Rottapojat Oy:stä sanoo.

Karjalainen korostaa, että torjunta kannattaa aloittaa ennen kuin vahinkoja ilmenee.

– Ennaltaehkäisy on tehokkain keino välttää kalliit vahingot ja terveysriskit. Perinteiset loukut eivät pysäytä populaatiota, joten torjunta kannattaa heti suunnitella oikein.

Rottapojat tarjoaa uudenlaisen lähestymistavan

Rottapojat Oy on Suomen suurin pientaloihin erikoistunut rottatorjuntayritys, joka toimii pääkaupunkiseudulla, Pirkanmaalla ja Päijät-Hämeessä. Yrityksessä torjuntaa lähestytään systemaattisesti ja ennakoivasti.

– Toimitamme kiinteistölle veloituksetta testisyöttilaatikot, jotka tarkastetaan 2–3 viikon kuluttua. Jos rottia havaitaan, asiakas voi yhdessä ammattilaisen kanssa päättää tarvittavista toimenpiteistä, Karjalainen kertoo.

Jatkotoimena tuholaistorjunnan ammattilainen kartoittaa tontin perusteellisesti, arvioi rottien määrän sekä laatii räätälöidyn torjuntasuunnitelman. Varsinaisessa torjunnassa käytetään ainoastaan Tukesin hyväksymiä myrkkyjä.

– Palvelun nopeus on yksi vahvuuksistamme. Useimmiten torjunta voidaan käynnistää saman vuorokauden aikana asiakkaan yhteydenotosta.

Rottapojat korostaa Karjalaisen mukaan ennen kaikkea alueellista yhteistyötä.

– Mitä useampi kiinteistö tilaa torjunnan samalta alueelta, sitä paremmin koko alueen rottapopulaatio saadaan hallintaan.

Rottapojat Oy kuuluu Tukesin tuholaistorjuntarekisteriin ja toimii EU:n lainsäädännön sekä Tukesin ohjeiden mukaisesti.

Rottapojat Oy – Suomen johtava rottatorjuntaan erikoistunut yritys

Lue lisää ja tilaa tuholaiskartoitus!

Next article