Skip to main content
Etusivu » Taloyhtiö » Turvallisuus ennen kaikkea
Sponsoroitu

Jukka Nieminen

tuotantopäällikkö, Firesto Oy

Firesto tarjoaa kattavat paloturvallisuusratkaisut sekä väestönsuojien huolellisen kunnossapidon.

Monet asuntopalot saavat alkunsa kodeissa, joissa ei ole palovaroitinta. Tämä vakava laiminlyönti vaarantaa paitsi asukkaiden itsensä, myös naapureiden turvallisuuden, sillä toimiva palovaroitin on elintärkeä varhaisen hälytyksen ja nopean reagoinnin kannalta.

– Vuoden 2024 alussa voimaan astuneen uuden palovaroitinlain mukaan vastuu palovaroittimien asennuksesta ja huollosta on siirtynyt taloyhtiöltä asukkaille, tuotantopäällikkö Jukka Nieminen Firesto Oy:stä muistuttaa.
Fireston laadukkaat langattomat ja langalliset palovaroitinratkaisut ovat Niemisen mukaan helposti asennettavissa ja laajennettavissa esimerkiksi vesivahinkoilmaisimilla tai murtohälyttimillä.

– Järjestelmämme myös seuraa automaattisesti palovaroittimien tilaa, mikä mahdollistaa kuukausittaisten tilanneraporttien toimittamisen taloyhtiöille. Mikäli ongelmia ilmenee, korjaaminen hoituu pikaisesti.

Monokote tuo kestävää palosuojausta rakenteille

Rakennusten paloturvallisuus ulottuu myös rakenteiden suojaamiseen tulipalojen varalta.

– Fireston käytössä on maailmanlaajuisesti arvostettu ja sertifioitu Monokote-pinnoite – innovatiivinen teknologia, jota hyödynnetään vaativissa kohteissa ympäri maailmaa, Nieminen sanoo.

Tehokas Monokote-pinnoite suojaa erityisesti betoni- ja teräsrakenteita, joita se auttaa pitämään viileinä tulipalotilanteissa. Tämä lisää aikaa asukkaiden evakuoimiselle.

Väestönsuojat – Firesto varautumisen asiantuntijana

Viime aikoina väestönsuojien ylläpito ja kunnostus ovat nousseet Suomessa yhä ajankohtaisemmiksi kysymyksiksi. Väestönsuojan varusteiden ja laitteistojen tulisi olla käyttövalmiita 72 tunnin kuluessa viranomaisten määräyksestä, mikä edellyttää säännöllistä huoltoa ja tarkastusta.

– Monet taloyhtiöiden väestönsuojat ovat kuitenkin päätyneet esimerkiksi varastokäyttöön, Nieminen jatkaa.

Nieminen kuvailee Fireston tarjoavan kokonaisvaltaista palvelua väestönsuojien kunnossapitoon, mukaan lukien tyhjennykset, tarkastukset, tiiveyskokeet ja laitteistojen korjaukset.

– Näin varmistamme väestönsuojan ilmanvaihdon ja laitteistojen luotettavan toiminnan hätätilanteissa, mikä takaa tarvittavan turvan ja valmiuden kriisejä varten.

Firesto – Turvallisuutta rakennusten ytimeen!

Next article