Skip to main content
Etusivu » Taloyhtiö » Sisäilmayhdistyksen toiminnanjohtaja muistuttaa: ”Veden kanssa saa olla tarkkana”
Vesivahingot

Sisäilmayhdistyksen toiminnanjohtaja muistuttaa: ”Veden kanssa saa olla tarkkana”

vesivahinko-kosteus-sisailma-ilmanvaihto
vesivahinko-kosteus-sisailma-ilmanvaihto
Putkirikkojen lisäksi muita syitä kosteusvaurioille ovat maakosteuden ja sadevesien pääsy rakenteisiin esimerkiksi kellarista, ikkunaliitoksista tai vesikatosta. Kuva: Getty Images

– Vanhanaikaisten rakennusten perään haikailtaessa on hyvä muistaa, että silloin vettä käytettiin pääasiassa asuinrakennusten ulkopuolella. Kun toimme veden sisälle, siitä aiheutui erilaisia vaatimuksia rakenteille ja ilmanvaihdolle, Sisäilmayhdistyksen toiminnanjohtaja Mervi Ahola muistuttaa.

Vesivahinkoa on helppo epäillä, jos veden kulutus nousee äkillisesti, mutta esimerkiksi pistemäinen vuoto voi olla pitkään piilossa. Putkirikkojen lisäksi muita syitä kosteusvaurioille ovat maakosteuden ja sadevesien pääsy rakenteisiin esimerkiksi kellarista, ikkunaliitoksista tai vesikatosta.

– Jos kellariin tulee mikrobivaurio, sitä ei oikein voi käyttää edes säilytykseen. Vaurio voi myös vaikuttaa koko talon sisäilmaan. Ilma kulkee aina alhaalta ylöspäin välipohjien epätiiveyskohdista, jolloin myös mikrobit pääsevät leviämään, Ahola kuvailee.

Ilmanvaihto kuntoon

Erityisesti vanhemmissa kerrostaloissa on usein riittämätön ilmanvaihto.

– Painovoimainen ilmanvaihto on usein talvisin riittävää, mutta kesällä taas ei. Lisäksi julkisivuremontin yhteydessä on voitu tiivistää ikkunoita ja tukkia vanhoja aukkoja tai asukkaat ovat itse sulkeneet korvausilmaventtiileitä, jolloin korvausilman saanti on heikentynyt, Ahola kertoo.

Riittämätön ilmanvaihto ei poista ihmisen tuottamaa kosteutta, jolloin esimerkiksi kylpyhuoneen kattoon voi muodostua mikrobikasvustoa. Ilmankosteus ei kuitenkaan aiheuta vaurioita syvemmällä rakenteissa.

– Jos kerrostalossa on koneellinen ilmanvaihto, muiden kuin korvausilmaventtiileiden säätäminen vaikuttaa koko talon ilmanvaihtoon. Jätä siis ilmanvaihdon hoitaminen ammattilaisille, Ahola korostaa.

”Kaikki hälyttävät merkit pitää ilmoittaa huoltoon”

Jos asukas huomaa vuotoja, kasvustoja, värimuutoksia tai muita merkkejä kosteudesta, ei kannata viivytellä.

– Epäilykset voivat herätä myös hajuista. Oman kodin hajuihin tottuu ja niitä kantaa mukanaan, mutta jos muualla ollessa huomaa kotoa tuotujen tavaroiden haisevan, on asiaa syytä tutkia. Fyysinen oireilu on hankalampi indikaattori, koska esimerkiksi homeet aiheuttavat alkuun tavallisia yleisoireita. Näistä asioista saa lisätietoa hometalkoot.fi-sivustolta, Ahola vinkkaa.

Next article