Muuttuva turvallisuusympäristö ja EU-sääntelyn vaatimukset ajavat kiinteistöjen pääsynhallinnan nykyaikaistamista. Keskiössä on kyky hallita ja todentaa myös jälkikäteen vaivattomasti, kuka liikkuu, missä ja milloin.

– Elektroninen kulunvalvonta tuo huomattavasti perinteisiä mekaanisia lukitusjärjestelmiä laajemmat mahdollisuudet kiinteistöjen ja käyttäjien turvaamiselle, toteavat Salto Systemsin Suomen maajohtaja Katriina Forsback ja projektikonsultti Jouni Suvilehto.

Salto Systems on yksi suurimmista maailmanlaajuisista kulunvalvontajärjestelmävalmistajista. Salto on kokonaan yksityisomisteinen, espanjalainen toimija.
– On huomionarvoista, että Salto on täysin eurooppalainen valmistaja. Salton tuotantokapasiteetti vuostasolla lasketaan miljoonissa ja varaosasaatavuus on omaa luokkaansa.
Kulunvalvonnan pysyttävä perässä uhkatilanteissa
Saltolaiset toteavat, että asiakaskohtaisesti räätälöity kulunvalvonta mahdollistaa monenlaisia tärkeitä turvaominaisuuksia.
– Järjestelmät taipuvat perustason pääsynhallinnasta korkean turvatason kriittisiin kohteisiin. Esimerkiksi tiloihin pääsyä voidaan rajata vaikkapa niin, että kahden henkilön täytyy luetuttaa kulkutunniste. Tiloihin pääsevien ja niistä poistuvien henkilöiden määriä voidaan kontrolloida tai luoda esimerkiksi hätäsulkualueita.
Lukkolaitteet itsessään mahdollistavat erilaisia turvatoimintoja.
– Esimerkiksi oppilaitoksissa ja sairaaloissa voidaan uhkatilanteissa käyttää turvaominaisuuksia, joissa ovet lukittuvat yhtä nappia painamalla.
Forsback ja Suvilehto kannustavat ottamaan saltolaiset mukaan pääsynhallinnan suunnitteluun mahdollisimman varhaisessa vaiheessa projektia.
– Digitaalisen kulunvalvonnan onnistunut käyttöönotto tuo mukanaan monia etuja, kuten matalat elinkaarikustannukset, kiinteistön energiankäytön järkevöittämisen ja tehokkaan, vaivattoman kulunhallinnan niin järjestelmää operoivalle kuin kiinteistössä kulkevallekin.
Salto – Älykkäät kulunvalvontaratkaisut kaikkiin tarpeisiin
• Joustavat ja yksilöidyt kulunvalvontajärjestelmät
• Viranomaisstandardoitu ja -sertifioitu
• Yksityisomisteinen ja eurooppalainen tuotanto

Tutustu kulunvalvontaratkaisuihin!
Salto tarjoaa alan edistyksellisimmät, joustavimmat ja turvallisimmat kulunhallintaratkaisut kaikentyyppisiin kohteisiin.