Etusivu » Kiinteistöjen kehittäminen » Hissi helpottaa jokaisen asukkaan elämää
Sponsoroitu

Sitä ei osaa kaivata mitä ei ole? Hissillisen talon asukkaat huomaavat hissin hyödyt heti kun se on huollossa, mutta entä he, joiden talossa hissiä ei ole ollutkaan?

– Kerrostalossa asuu eri-ikäisiä ja eri elämäntilanteessa olevia ihmisiä, ja osa voi ajatella, että he eivät tarvitse hissiä tai muita esteettömyyttä edistäviä asioita. Mutta esteettömyys hyödyttää arjessa kaikkia. Elämäntilanne voi muuttua hyvinkin nopeasti ja liikkumisesteitä tulla kenelle tahansa, jolloin jo muutama porras voi aiheuttaa hankaluuksia, muistuttaa Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn ylitarkastaja Suvi Apell.

Asuntojen myyntiajat ovat lyhyempiä taloyhtiöissä joissa on hissi. Hissi on myös turvallisuustekijä, sillä portaissa tapahtuvat onnettomuudet ovat kolmanneksi yleisimpiä.

ARAn esteettömyysavustus

– Jos taloyhtiössä harkitaan hissiremonttia, kannattaa hakea ARAn avustusta. Eniten avustetaan hissien hankkimista 1970-luvulla rakennettuihin mataliin kerrostaloihin, mutta avustettavia kohteita on monenlaisia tavallisissa taloyhtiöissä. Minimivaatimukset ARAn avustukselle ovat vähintään kaksikerroksinen talo, jossa on vähintään kolme asuntoa ja yli puolet neliöistä asuinkäytössä, Apell kertoo.

ARA myöntää avustusta liikkumisesteiden poistamiseen, jolloin mahdollistetaan liikuntarajoitteisen ihmisen pääsy ulkoa sisälle rakennukseen, asuntoon ja yhteisiin tiloihin. Hissiavustusta voi saada 45 prosenttia jälkiasennushissin hankintaan, rakentamiseen ja suunnitteluun liittyvistä hyväksyttävistä kustannuksista. Esteettömyysavustusta voi hakea muihin esteettömyystoimenpiteisiin kuten kynnysten muutokseen, kulkuluiskien ja kaiteiden rakentamiseen, ulko-ovien automatisointiin sekä olemassa olevan hissin esteettömyyskorjauksiin.

– On tärkeää muistaa, että avustuspäätös tai ainakin aloituslupa on haettava ennen hankkeen aloittamista. Käynnissä oleville remonteille avustusta ei voida myöntää, Apell painottaa.

Hissien jälkiasennus – ratkaisuopas taloyhtiöille

Next article